Elävät taulut, pysäytetyt kuvat

Teatteri Siperian Päivä Tampereella 1918 spektaakkeli.
Näytelmä koostuu pysähtyneistä ja elävistä kuvista ja Teatteri Siperian kollektiivi ohjaa kohtaukset.
Mukana on satakunta näyttelijää teatteriopistosta ja harrastelijateattereista.

[ Käsikirjoitus ]    [ Kuvia ]    [ Kartta tapahtumapaikoista ]   [ Paluu etusivulle ]

Käsikirjoitus

I AHDISTETTU KAUPUNKI

Itäinen katu kokonaan ja Fujitsun toimitalon edusta

Itäisen kadun alueella on kuolinkamppailua käyvän kaupungin tunnelma: toiset uskovat voittoon, toiset ovat uuvuksissa ja kyvyttömiä puolustukseen. Anarkia hiipii kaupunkiin valkoisten saartorenkaan kiristyessä, mutta ei näy vielä Itäisellä kadulla. Maakunnan pakolaisperheet etsivät suojapaikkaa kaupungista.

Finlaysonin pääportilla katsojilta vaaditaan kulkulupa, sillä kaupunki on julistettu sotatilaan ja on ulkonaliikkumiskielto. Tulipalojen savut leijuvat ilmassa, tykistötuli voimistuu ja välillä taukoaa. Konekiviääri ampuu. Alueelle näkyy pakolaisia ja heidän kuormiaan, rintamakarkureita, lapsia, viimeisiä urhoollisia puolustajia. Vakoinen ja punainen propagandisti yrittävät saada katsojat puolelleen.

 Punainen propagandisti:

”Asettukaa lahtarijoukkojen eteen sellaiseksi eläväksi muuriksi, jonka lävitse julmat vihollisemme eivät voi tunkeutua Tampereelle.  Meidän Tampere on työväen vallankumouksen keskus, jota me puolustamme viimeiseen saakka. Vaikka lahtarit pommittaisivat kaupungin maan tasalle, me seisomme ase kädessä köyhälistön asian puolesta."

Valkoinen propagandisti:

Suomen kansa on noussut jaloon isänmaalliseen taisteluun vapautensa puolesta. Kymmeniätuhansia miehiä kautta koko maan on jo liittynyt hallituksen lippujen alle taistelemaan venäläisten kurittomien sotajoukkoja sen avustamia rikollisia ja harhaan johdettuja vallankumouksellisia vastaan. Päivä päivältä lisääntyy niitten luku, jotka nousevat ja vaatimalla vaativat aseita, voidaksensa taistella oman, perheensä, paikkakuntansa ja isänmaansa rauhan, turvallisuuden ja vapauden puolesta. Huligaanit on saatava kuriin.

Rakastunut pari

Kaiken keskellä seisoo kaksi toiveikasta nuorta, jotka katsovat tulevaisuuteen. Pari on koko spektaakkelin tunnus, sillä katsojat tunnistavat heissä taistelun molemmat osapuolet ja toivon paremmasta huomenesta.

Puuvillatehtaankadun portille on ajanut asemiin venäläisten johtama tykkipatteri.

II KALEVANKANKAAN KIIRASTULET

Väinö Linnan aukio

A. Tuntematon lapsisotilas

Nuori tyttö on löytänyt veljensä haavoittuneena. Nuorin taistelujoukkoihin kuulunut ja kaatunut oli 9-vuotias punakaartilaispoika. Joka neljäs niin punaisista kuin valkoisistakin kaatuneista kuuluu 15-20-vuotiaiden ikäryhmään. Punaisten kaatuneiden keski-ikä on 27 vuotta. Valkoiset ovat kaatuessaan keskimäärin 23-vuotiaita. Joka viides valkoisista kaatuneista on juuri ja juuri täyttänyt 21-vuotta.

B. Kalevankankaan taistelut  28. maaliskuuta – 3. huhtikuuta 1918

Kalevankankaan hautausmaan maastossa odottaa taistelun alkua kiirastorstaina 28. maaliskuuta 1918 noin 10 000 miestä. Viikkoja on tapeltu kiivaasti. Ylipäällikkö Mannerheim on määrännyt kaupungin vallattavaksi. Tykistö aloittaa aamuyöstä iskut. Valkoiset lähtevät liikkeelle jääkärien ja ruotsalaisten johtamina. Messukylästä lähteneitä Pohjanmaan miehiä ajetaan eteenpäin. Hautausmaan itäpäässä valkoisten ja punaisten kärjet kohtaavat ja taistelu käynnistyy. Valkoiset etenevät iltapäivään mennessä venäläisten kasarmeille, jotka sijaitsivat ns. Kiinanmuurien paikalla. Ruotsalaiset vapaaehtoiset hyökkäävät valkoisten rinnalla rohkeasti lähes pystyssä, vaikka maasto on avointa.   

Punaisten puolustus tiivistyy, koska enää ei ole saarrostuksen vaaraa. Hyökkäys pysähtyy.

Vajaan viikon aikana osapuolet nuolevat haavojaan. Valkoiset aloittavat uuden hyökkäyksen Tampereen valtaamiseksi 3. huhtikuuta. Tehtävä annetaan jääkäreitä Saksassa kouluttaneelle eversti Eduard Ausfeldille.  Hyökkäysvalmisteluna valkoiset ampuvat tykistöllä Ratinaan, Sorinahteelle, Pyynikille, Kyttälään ja suunniteltuun murtokohtaan Tammelaan. Uusia puutaloja syttyy palamaan. Tuuli ajaa kipunoita ja palavia paperilappusia taistelevien joukkojen päälle. Vedenjakelu kaupungissa katkeaa. Savu peittää kaupungin.

Valkoisten hyökkäys etenee pohjoisessa reippaasti kohti Lapinniemeä, etelässä Hatanpää vallataan ja edetään kohti Ratinan niemeä. Kalevankankaalla punaiset puolustautuvat sankarillisesti. Vain Erik Melinin johtama valkoisten kärkikomppania pääsee puolustuksen läpi. Se ylittää hotelli Ilveksen kohdalla Tammerkosken, juoksee  ensin Hallituskatua ja kääntyy sitten Näsilinnankadulle kohti Näsinlinnaa.

Valkoiset  valtaavat Attilan virastotalon, Pakkahuoneen, rautatieaseman, ja ensimmäiset saavuttavat Tammerkosken rannan juoksemalla Verkatehtaankatua. Punaiset vastaavat tuleen Tampereen teatterilta.  Hämeensilta on suljettu piikkilankaestein. Valkoisten hyökkäys pysähtyy kosken rantaan ja he jäävät odottamaan punaisten vastaiskua. Kun sitä ei kuulu, joukot ylittävät kosken.

Tulosuunnasta vasemmalle katsottuna valkoiset ja oikealla punaiset.

Valkoiset:

1. Jääkäriluutnantti Oskari Peltokangas ja hänen lähettinsä 14-vuotias Onni Kokko valmiina rynnäkköön.

2. Ruotsalainen Axel Boethius valmiina rynnäkköön.

3. Ruotsalainen Olof Palme (pääministeri Olof Palmen setä) on kaatunut.

4. Ruotsalainen Folke Westin, joka ryntää ensimmäisten joukossa Hämeensillan yli teatterirakennukseen ja kertoo ampuneensa aamulla Raatihuoneen kellosta tulittaneen punaisen.

5. Turkulainen jääkärikapteeni Paul Wallenius kaatuu saatuaan kuulan kaulansa läpi.

6. Valkoinen  sotilas Väinö Saari. Hän kertoo Kalevankankaan taistelusta:

– Kiväärit rätisivät molemmin puolin kuin palavat katajapensaat, kuularuiskut papattivat hermostuttavaa marssiaan tykistön soittaessa jymybassojaan, johtajat huutelivat komentojaan, kuolevat ja haavoittuneet valittivat tuskissaan...

Punaiset vasemmalta oikealle.:

1. Punainen sotilas Eino Sandell taisteli ketjussa, joka oli vedetty Kalevantieltä Järvensivulle. Vastaan hyökkäsivät ruotsalaiset ja pohjalaiset.

2. Kaksi kaatunutta punaista samassa poterossa. He ovat Iisakki Aho ja Väinö Järvi.

3. Venäläiset sotamiehet Isakov ja  Markov ampumassa.

4. Kaksi naiskaartilaista ampuu kivääreillä. Edessä on asemissa 16-vuotias Tyyne Leivo. Hänestä tuli myöhemmin moninkertainen ministeri ja ensimmäinen naissuurlähettiläs.  Takana tulittaa Fanni Viitanen. Hän kaatuu Raatihuoneella.

5. Punainen upseeri Paavo Sammalisto näkee ruotsalaisten päällikön kohottavan valkoisen käsineensä hyökkäyksen merkiksi.

6. Punainen upseeri Gunnar Keltamäki johtaa puolustusta hautausmaan itäpäässä.

- Ellen minä tee  mitään katastrofi on täydellinen, hän ajattelee.

7. Punakaartilainen Arvi Janhunen puolustaa Tamperetta Kalevankankaalla. Syksyllä 1941 jatkosodan alussa ylipäällikkö Mannerheim nimittää Janhusen Mannerheim-ristin ritariksi.

III TEMPPELIN ESIRIPPU REPEÄÄ

Työväenmuseo Werstaan aula

A. Punaisen ristin sairaala Johanneksen koululla

Werstaan ensimmäinen kerros

Sodan kuluessa Sairaaloita perustettiin mm. Johanneksen koululle, Komediateatteriin, Hämeen puiston tyttölyseoon, Realilyseolle Aleksanterin kirkkopuistoon, Aleksanterin koulun pihassa olevaan puurakennukseen, Kustaa Hiekan museon paikalla olleeseen Lindellin kouluun, Näsinlinnaan, työväentalolle, Klassilliselle lyseolle jne.

Punaiset laittoivat omia sidonta-asemiaan. Pispalaan perustettiin kolme sidonta-asemaa, josta vaikeimmat potilaat ensiavun jälkeen lähetettiin Realilyseolle. Siellä oli kansainvälisen punaisen ristin sairaala, missä venäläiset lääkärit ja sairaanhoitajat toimivat. Muissa sairaaloissa työskenteli lähinnä valkoisia tamperelaisia hoitajia. Sodanaikana sairaat hoidettiin samoissa tiloissa väriin katsomatta.

Sodan päätyttyä punaiset potilaat siirrettiin Kalevankankaan vankileiriin, jonne Punaisen ensiavun naiset perustivat sairasosaston.

Sängyissä makaavat vierekkäin Kondrad Kajava. Hän on kirjailija Viljo Kajavan isä. Viereisessä vuoteessa hourii kuumeisena runoilija, valkoinen sotilas Juhani Siljo. Hänen molemmat jalkansa ovat poikki. Punaisen panssarijunan päällikkö, Helsingin Jyryn painimestari Mikko Kokko on ottanut Oriveden taistelussa haavoittuneet valkoiset mukaansa ja tuonut sairaalaan.

B. Raatihuoneen viimeiset puolustajat

Werstaan aulasta nousevien portaiden päässä

Raatihuoneella naispunakaartilaiset jatkavat ammuntaa, vaikka valkoiset joukot etenevät jo talon ohi kohti länttä Hämeenkatua ja Kauppakatua pitkin. Miehet ovat olleet jo valmiina antautumaan, mutta naiset vetävät valkoisen lipun pois ikkunasta. Kellarissa pelkää suuri joukko siviilejä, jotka vaativat naisia antautumaan ja lopettamaan taistelun.

Kaupungintalon toisesta kerroksen Hämeenkadun puoleisista naiset kurkottavat ulos ja ampuvat kohti Hämeensiltaa ja toria. Miehet lataavat heidän aseitaan, mutta eivät uskalla pistää itse päätään ylös.

Pysähtyneessä kuvassa näkyvät Fanni Viitanen, Ida Brusin ja Esteri Salonen.

C. Valkoinen kenttäoikeus

Werstaan aulan hissin edessä

Tampereen valtauksen jälkeen valkoisten käsissä oli toistakymmentä tuhatta vankia, joita alettiin tuomita kenttäoikeuksissa. Jäseniksi valittiin paikallisia ihmisiä, jotka tunsivat syytetyt hyvin. Sodan yhä jatkuessa Tampereen tuomioistuimien päätöksillä yritettiin vaikuttaa myös selustaan jääneiden vihollisjoukkojen taistelutahtoon. Siksi ammuttiin päälliköt. Monet oli jo ammuttu heti kiinni saataessa

Syytetyt todettiin syypäiksi valtiopetokseen, maanpetokseen tai murhiin. Toimintaa vauhdittivat ilmiantokirjeet, kapinallisten luettelot ja paikallisten suojeluskuntien miehet, jotka kävivät ilmiantamassa ihmisiä, joita pitivät huligaaneina.

Kenttäoikeudet  toimivat työväen talolla, peltimakasiinilla radan varressa.

Kenttäoikeus tuomitsee Gunnar Keltamäen kuolemaan.  

D. Punaisten Pohjoisen rintaman esikunta 28. maaliskuuta 1918

 Werstaan aulan ravintolan perä

Esikunta on viimeisten taisteluviikkojen aikana saanut vain huonoja uutisia. Rintamat luhistuvat kaikkialla pohjoisessa Hämeessä. Joukot pakenevat Tampereelle ja heidän perässään siviilit. Kaupunki täyttyy.

Kurusta on juuri soitettu, että täällä on pian kaikki loppu.

– Tämäkö on viimeinen soitto? kysytään esikunnasta.

– On. Tämä on kuolinsoitto.

Puolustuksen ylipäällikkö Hugo Salmela puhuu puhelimessa reserveistä vastaavalle:

– Kuule, onko sinulla joukkoja panna linjalle, kun rataa pitkin pakenee meidän miehiä niin perkeleesti. Tarvitsisi saada edes ratavahti. Lahtarit ajavat kohta suoraan junalla kaupunkiin.

– Ei minulla ole.

Piileskeleviä kaartilaisia on alettava etsiä kellareista ja vinteiltä. Armoa ei enää tunneta.

– Kauppaoppilaitos on täynnä roikaleita, eikä niitä saa millään lähtemään pois, valkoiset kuulevat punaisen johdon puheluita. – Sorinahteella on kuularuiskun miehet lähteneet pakoon.

Tampereella on saarroksissa 14 000 punakaartilaista: taistelijoita ja karkureita. Kaupungin ympärille odottaa 13 000 valkoista sotilasta lähtökäskyä.

Pohjoisen rintaman esikunnan varapäällikkö. K.L. Kulo kertoo:

– Olin tarkastamassa Pispalan rintamaa ja tulin takaisin Pyynikin kautta. Teknillisen opiston päämajaan oli saapunut Porin rintaman ylipäällikkö Kustaa Salminen. Hän ja Hugo Salmela istuivat vastakkain oven vieressä. Otin kiikarin ja menin katsomaan ikkunasta tilannetta. Salminen sanoi, että menisimme Lapinniemen tehtaalle, sillä sieltä hyökkäys tulee. Niin me kaikki oletimmekin. Vastasin, että katsotaan sitten. Salmisella oli kokonainen laatikollinen käsikranaatteja edessään. Niitä oli 24 tai 25. Hän nosti yhden käteensä. Kun katsoin kiikarointipaikastani, kuulin, kuinka käsikranaatti syttyi. Näin rynnätessäni pakoon, että Salminen tunkeutui pieneen komeroon ja veti ovea ja Salmelaa samalla kertaa.              

IV KÄÄRME PARATIISISSA

Päämääränkuja Väinö Linnan aukiolta piipun ohi sisäpihan aukiolle

Kaupunkilaiset näkevät kaupungin puolustuksen viimeisten päivien olevan käsissä, mutta he eivät aavista niiden muodostuvan niin äärimmäisen sitkeiksi katutaisteluiksi kuin ne sitten kehittyivät. Piilopaikoistaan valkoiset siviilit toteavat osan punakaartilaisista jo luopuneen vastarinnasta ja ryhtyneen piileskelemään – monesti samoissakin kellareissa kuin valkoiset.

Punaisten kurittomat hylkyjoukot tuottavat häpeää kaartille juuri kun valmistaudutaan taisteluun elämästä ja kuolemasta. Tosin näitä hylkiöitä ja pelkureita oli joukosta vain pieni osa, mutta he saavat aikaan paljon pahaa.

– Se ei ollut taistelua, vaikka tapahtui johtavan esikunnan eteishuoneessa. Siinä kärysi elämän koskaan sammumaton vietti vaaran ja kuoleman uhatessa kaupungin puolustajia. Tämä vietti vangitsi hetkeksi alkoholin sumentamien kaartilaisten mielet ja aistit, muistelee näkijä.

– Voitaneen epäillä, että nälkä olisi ihmiskunnan voimakkain vietti. Näkemäni perusteella tuntuu siltä, että itsesäilytysvietin rinnalla on ihmisen sukuvietti lähes yhtä voimakas. Sitä ei kuoleman läheisyyskään tapa. Näin on kai aina ollut jo tuhansia vuosia sitten ja tulee aina myös olemaan, pohtii paikalla ollut punakaartilainen.

– Oli luonnollista, että alkoholia käytettiin esikunnaassa. Niinhän se on ollut muissakin sodissa. Paine oli silloin kova, vastuu pelotti, sillä tappio oli selvä. Vai luottivatko he ehkä siihen apuun, jota punaisten pääesikunta oli luvannut. Sillä tarkoitettiin, että Eino Rahjan joukot olivat tulossa etelästä kaupungin avuksi. Niin kuin olivatkin, mutta eivät päässeet hätiin.

VÄLIAIKA

Parkkipaikka-alue TR54:n edessä

– Edellinen yö on ollut kerrassaan julma. Jopa seitsemäntoista sentin pituisia kranaatteja satoi rakennuksen katolle ja jopa muutaman metrin päähän meistä. Talon ikkunat särkyivät ilmanpaineesta ja meidän salista suuri ruutu. Ankaraa taistelua on käyty koko päivän joka puolella. En olisi luullut valkoisten kivääri- ja kuularuiskutulta niin valtavaksi kuin se oli. Tulitus tapahtui ikään kuin tahdissa. Oli hiljaista hetki, sitten tuhatsointuinen rätinä, taas paussi, taas rätinä. Taistelun tuloksesta olin epätietoinen, kunnes kello seitsemäntoista nähtiin valkoisten junan tulevan asemalle. Heillä on siis aseman seutu. Lisäksi kuuluu olevan Näsinkallio. Sieltä suunnasta ainakin tulee kuulia työväentalolle, Tampereen yhteiskoululle ja reaalilyseolle. Valkoiset ovat nyt kiinni itse kaupungissa ja puhe Eino Rahjan apujoukkojen tulosta perusteeton.

Näin kirjoittaa Koulukadun jugend-talossa asuva rehtori Kaarlo Tiililä päiväkirjaansa.

V HARMAGEDON

A.  Viimeisten punakaartilaisten harjoitus

TR 5:n edessä torin kohdalla

Vuoden 1918 sotaa on sanottu amatöörien sodaksi. Varusteet ja sotilaallinen osaaminen  oli molemmin puolin heikkoa. Rivimiehet niin punakaartissa kuin valkoisessa armeijassakin saivat koulutusta usein vasta kun oli ryhdyttävä sotimaan.

B. Housutytöt

TR 43:n edessä olevalla ”toriin” verrattuna alemmalla tasanteella

Tampereen puolustukseen osallistuivat Tampereen ja Pispalan naiskaartit, Myös muualta maakunnasta oli aseistettuja naisia Tampereen puolustuksessa. Aluksi tamperelaiset toimivat vain miliisin tehtävissä eikä heitä haluttu päästää rintamalle. Tilanteen kärjistyttyä naisten apua tarvittiin. He osallistuivat Raatihuoneen puolustukseen, Mustanlahden, Ratinan niemen ja Kalevankankaan alueella käytyihin taisteluihin. Lopussa joukkoja ei enää johdettu. Kukin osallistui kaupungin puolustukseen kuinka voi ja missä voi.

Finlaysonin tehtaan tytöistä koottu miliisipartio järjestäytyy rintamalle lähtöön.

C. Pohjalaiset rukoilevat ennen taistelua

Finlaysoninkujalla TR 53:n ja TR 1 a:n välillä

Valkoinen upseeri Erik Melin on määrätty johtamaan eversti Ausfeldin ryhmän ensimmäistä hyökkäyskomppaniaa Tampereen valloituksessa. Hän lähtee komppanian kera matkalle, jonka kaikki tiesivät äärimmäisen vaikeaksi. Kaupungista nousi taivaalle valtavia tulenloimuja palavista taloista. Matkan varrella he näkevät sodan kauhuja tulenloimujen kajastuksessa. Melin määrää pysähdyksen hautausmaan pohjoisreunassa, jotta voisi selittää sotilaille, mistä oli kysymys.

Hän ilmoittaa, että he ovat ensimmäinen ryntäyskomppania, ja kaiken todennäköisyyden rajoissa on sellainenkin mahdollisuus, ettei heistä kukaan palaisi elävänä takaisin. Melin teroittaa että jokaisen on täytettävä velvollisuutensa ja ne käskyt, joita heille annetaan. Lisäksi on näytettävä hyvää esimerkkiä niille, jotka pian tulisivat heidän jälkeensä.

Melin kertoo:

– Kun valkoisten tykistön rumputuli alkoi, se sytytti paljon tulipaloja. Olimme yhä parakkien seinien suojassa ja odottaessamme taistelun alkua pidin hiljaisen hetken, jolloin kukin sai valmistautua tulevaan kohtaloonsa. Miehissäni oli paljon eteläpohjalaisia rannikkoseudun poikia, uskovaisia miehiä, jotka laskeutuivat polvilleen rukoilemaan. En koskaan unohda sitä näkyä. Tykkien jyrinässä ja tulenloimujen kajastaessa maahan polvistunut sotajoukko painoi mieliin unohtumattoman kuvan vakavasta ja kaikkensa uhraavasta valkoisesta armeijasta.

Rukouksen päätyttyä ammuin valopistoolilla merkin rynnäkköön, ja niin lähti ensimmäinen ryntäyskomppania urheana vaikeaan tehtäväänsä.

E. Pakenevien punaisten leiri

TR 4:n ja TR 9a:n kulmassa Himmelblaun edessä

Punaisia pakenee joukoittain Tampereelle. Monien  hermot pettävät ja he karkaavat rintamalta. Mukana on myös siviilejä, jotka ovat lähtenet kotiaan, koska pelkäävät että valkoiset tappavat heidät.

VI NEULANSILMÄ

Teatteri 2000:n oven edessä kaarikäytävän alla

Ken tästä käy saa kaiken toivon heittää

Tamperelainen pikkupoika punainen nauha käsivarressa ja venäläinen sotilas ovat puolustuksen viimeinen rintama.

VII KUOLEMAN PUUTARHA

Finlaysoninkujan ja Väinö Linnan aukion välissä

Viimeinen vilja

Kaikki sodat päättyvät kuolemaan, ruumiiden kokoamiseen, vankileireihin suruun ja murheeseen.

VII TAIVASTIE

Finlaysonin kujalla kohti kelloporttia istuu mies, jolla on kädessään lapsen kenkä.

Kohti yhtenäistä kansakuntaa

– Meidän pitäisi kaikkien kansanluokkien vastaisuudessakin kyetä elämään samassa yhteiskunnassa, yhteisten laitosten suojassa. Käykö se enää tämän raatelevan sisäisen sodan jälkeen päinsä yhtä hyvin kuin ennen? Mitä suuria ristiriitoja voikaan tulla? Koulun penkille ja samoihin työlaitoksiin voi tulla teloittajan ja teloitetun lapsi vierekkäin. Lapsiparat, kykenevätkö he toisilleen näyttämään lähimmäisen rakkautta, kun eivät isätkään kyenneet sitä tekemään?

Ovatko sodan jälkeen enää mahdollista perustaa ”isänmaallisia yhdistyksiä” ja ”kansallisia seuroja”, joita vapautemme lyhyenä aamuhetkenä muutamassa paikoin maata eri puolueet toisiinsa yhtyneenä jo ennättivät muodostaa. Tuskinpa vain, ainakaan niillä paikkakunnilla, joissa verinen tappelu on ennättänyt käydä. Mitä verisempi veljessota on, sitä häpeällisempi se on kansalle ja sitä tuhoisammat ovat sen seuraukset

Nimimerkki M. N. kirjoitti edellä olevat sanat Joensuulaisessa sanomalehdessä, Korpi-Jaakossa,  maaliskuussa 1918. Hän oli huolestunut sisällissodan väkivallantekojen vaikutuksesta tulevan Suomen rakennustyöhön.

IX SULLE OI KOTIMAA

A. Punakaartilaiset hakevat Kaarilan kartanon isäntää

Finlaysonin pääkonttorin aula

Kumpikin sodan osapuoli harjoitti miehittämillään alueilla väkivaltaa. Toiminnalla oli sekä taktinen että poliittinen motiivi. Terrorilla otettiin alue psykologisesti hallintaan. Sisällissodassa on usein kahdenlaista terroria. Toinen on osa sotajoukon sodankäyntiä ja toinen enemmän tai vähemmän henkilökohtaisten mielihalujen toteuttamista. Suomalaiset punaiset tekivät yhteensä 1 600 surmatekoa rintaman takana. Näistä kolmasosa oli suunnitelmallisia, sodankäyntiin ja en taktiikkaan liittyviä väkivallantekoja. Rintaman takan aktiivisia olivat punaisten ns. lentävät osastot.

B. Valkoiset valmistautuvat

Finlaysonin palatsin alueella

Finlaysonin palatsin piha-alueella kokoontuvat alussa kaikki suojeluskuntalaiset ja valkoiset. Valkoiset ratsut huolletaan alueelle.

Historiallisen kulkueen jälkeen valkoisten sotajoukot järjestäytyvät palatsin alueella. Helsingin suojeluskuntaosaston päällikkö ilmoittaa oman joukkonsa kaupungin tulevalle valtaajalle Ausfeldille.

Ilmoitusten jälkeen Ausfeld antaa hyökkäys käskyn ja käskee joukkoja harjoittelemaan, lepäämään ja syömään kunnolla. Tämän jälkeen suojeluskuntalaiset näyttävät mitä jo osaavat.

Lähteet:
Aarnio, Aulis, Näytelmän "Suden hetki" käsiohjelma. Kantaesitys 10.6.2008. Ramppi-teatteri.
Roope Alftan, Tapani Itäranta: Ruotsalainen prikaati 1918, TV-dokuntentti. TV 2 2008.
Pertti Haapala: Kun yhteiskunta hajosi. Suomi 1914-20. Helsinki 1995.
K.V. Kaukovalta: Tampereen seudun kapinahistoria. Helsinki 1921.
Matti Kinnunen: Kevät 1918. Artikkelisarja Helsingin Sanomissa keväällä 1998.
Aimo Klemettilä: Tampereen punakaarti ja sen jäsenistö. Acta universitatis Tamperensis. Ser. A vol 72. Tampere 1972
Timo Malmi, Ari Järvelä: Tampere tulessa 1918. Atena Kustannus. Jyväskylä 2008.
Aapo Roselius: Amatöörien sota: rintamataisteluiden henkilötappiot Suomen sisällissodassa 1918. Valtioneuvoston kanslia 2/2004
Aatos Tanskanen: Venäläiset Suomen sisällissodassa vuonna 1918. Acta universitatis Tamperensis. Ser. A vol 91. Tampere 1978
Marko Tikka: Terrorin aika. Suomen levottomat vuodet, Ajatus Kirjat. Jyväskylä 2007.
Heikki Ylikangas, Tie Tampereelle. WSOY, Porvoo 1993.
WWW-sivujen Tampere 1918 hakusanalla löydetyt tiedot.  
Ja tamperelaisissa suvuissa elävät tarinat.

[ Takaisin ylös ]

Kuvia

[ Takaisin ylös ]

Kartta

[ Takaisin ylös ]